perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesämarkkinat

Ajattelin osallistua tänä kesänä Forssassa pidettäville Wanhan ajan lelumarkkinoille. Luvassa on luksusta nukkekoteihin ja käsityön ystäville.

Hauskana erikoisuutena nämä pienet pronssivaletut painajaiset.


 Pikku painajainen (Mara minor)

Pikku painajainen on sisäsiisti mutta äkäinen otus. Se hakeutuu mieluusti turvaan makuuhuoneiden pimeisiin nurkkiin, kuten komeroiden perälle tai sänkyjen alle. Painajainen on pääsääntöisesti yöeläjä, mutta liikkuu satunnaisesti myös päiväuniaikaan.

Painajaiset ovat harmittomia, mutta vallattomaksi äityneen painajaisen voi rauhoittaa esim. teekupposella tai laittamalla valot päälle.


Pikku painajaiset hakevat turvaa sängyn alta


Toinen pieni esimerkki tuotteistani ovat tietysti nämä aidot, toimivat ja oikeilla menetelmillä sidotut pikkukirjat. Näistä olen tehnyt mm. riipuksiakin.


Ison kirjan kokoamista

Tekijän runsaat työtilat

Liki valmiita harjoitelmia
Kun kerran pääsee alkuun on vaikeaa lopettaa. Sitten sitä huomaakin jo omistavansa kokonaisen miniatyyrikirjaston! Isommat kirjat ovat noin 4 cm korkeita, pienet jotakuinkin 2-2,5 cm korkeita.

Josko näillä pääsisi jo alkuun?




maanantai 15. heinäkuuta 2013

"No mitä sinä siellä verstaalla teet?"

Monille on epäselvää mitä muinaistekniikka-artesaanit oikein tekevät. Kun sanon, että vietän päivät verstaallani alkaa väki kysellä että mitä minä siellä oikein teen.

No vastaus on että ihan mitä vaan, puutöistä nahkatöihin, sarvien sahaamisesta luiden mädätykseen, maalaamisesta paperiaskarteluun ja korunteosta hitsaukseen. Tekstiilihommia en ehkä verstaalla tekisi, mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Tällä hetkellä pajalla on vielä muutto vaiheessa, kun yritän raivata itselleni sopivaa kolosta työntekoa varten ja samalla plarata läpi vuosien aikana kertyneitä materiaaleja jonkinlaiseen henkevään järjestykseen.

Muinaistekniikka-artesaanit ovat tavarahamstereita luonnostaan. Luokka näytti tältä viimeisinä päivinä.
Verstas muuttokuorman saavuttua. Jossakin tuolla seassa on kolme oravannahkaakin...


No mitä sitten tähän mennessä? Johan sitä on kuukausi sitten valmistuttu. 


Varovainen laskeutuminen verstaalla oleiluun suoritettiin korjailemalla vanhan antiikkituolin liimauksia sekä rakentelemalla itselleni sopivankokoista työpöytää vanerilevyviritelmän tilalle. 

Pronssinukenpalasia
Sitten sitä on fiilailtu vanhoja valuja kuntoon, jos vaikka pääsisi kaupantekoon jossain vaiheessa. Ja kaikenlaisia keskeneräisiä vapaa-ajan projektejahan löytyy vähän sieltä sun täältä...

Verstaalla voi mm. nylkeä eläimiä, keitellä saippuaa, fiksailla polkupyörää tai muuten vaan värkätä sitä sun tätä.


Yllä olevassa kuvassa lähtee valmistumaan tällainen poliittisesti epäkorrekti tupakkapöytä jostain 70 vuoden takaisesta mallista. Tällaisia vaneriaskarteluja pikkupojat tekivät kansakoulujen puutyötunneilla kotiin viemisiksi. Muutaman olen nähnyt antiikkiliikkeissä ja erään miniatyyrimestarin väsäämänä.

Stereotypioilla pelaava, naivistinen paašipoika on valmistettu vanerin sijaan koivulevystä. Maalasin palvelijapoikani oikein korkeimman omakätisesti Tikkurilan Miranolilla, ja hänet on pohjamaalattu oikeaoppisesti Jehulla. 

Tarkemmat yksityiskohdat, kuten silmäripset, maalasin aivan pikkuisella pensselillä. Joka sekin piti tehdä itse, koska siveltimet olivat hukassa muuttokamojen joukossa. 

Sakset, suti, ilmastointiteippiä ja tikunpätkä.
Voila, pieni kertakäyttöpensseli!

Käsien kiinnitystä
Kiinnitin palat toisiinsa puutapeilla ja liimalla. Lopputulos on kenties hieman kiikkerä, mutta eihän tällaista pöytää ole tarkoitettu raskaille esineille, vaan avaimille, tuhkakupille tai vaikka kahvikupposelle. 

Pikkuinen pääsi heti töihin!

Ja ennen kuin kukaan suutahtaa, että "tuohan on rasistista", pyydän huomioimaan, että kyseessä on rekonstruktio menneen maailman sisustusesineestä eikä mikään kannanotto etnisiä ryhmiä vastaan. Eri aikakausien tyylisuuntaukset ja arvot ovat olleet minusta aina kiinnostavia, ja tällä työlläni elävöitän aikaa jolloin kolonialismi ja Brittiläinen imperiumi oli vielä täysin voimissaan. Olen aiemmalta koulutukseltani folkloristiikan maisteri, ja koulutukseni kautta olen oppinut arvostamaan edellisten sukupolvien näkemyksiä ja katsomaan mennyttä oman aikansa suodattimen läpi. Minusta ajatus pienestä paašipojasta oli enemmänkin herttainen.

Ja jos tätä haluaa tulkita syvemmin, voin todeta että paašipoika muistuttaa meitä kaikkia edelleen pinnan alla voimakkaasti vaikuttavasta orjakaupasta joka on edelleen voimissaan, joskin sitä kutsutaan nykyään ihmiskaupaksi

WuMo-sarjakuva tiivistää tuon vuodatuksen aika hyvin, eiks jeh!
Verstaalla voi myös tavata tuttavia ja tehdä yhdessä kaikenlaisia projekteja. Viimeisen tapaamisen yhteydessä rakensimme piñataa sanomalehtipapereista sekä sovitimme uutta vaatekaappiani:


Ja sisäpihalla voi järkätä paremman puutteessa vaikka grillijuhlat kesän kunniaksi!

There's no grill like overgrill! Ei löydetty patalappuja, mutta hitsarinvehkeet kyllä oli!

Lyhyesti sanoen, verstaalla on kaikki mahdollista!


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kasvivärit ja kyyppivärjäyksen alkeet

Pääsin taas lomatunnelmiin mökkimaisemissa. Keiteleen rannoilla on mukava viettää hellepäivää lankoja värjäten.

Testailin erilaisia tuttuja värejä ja jälkivärejä ja uutena tuttavuutena otin käsittelyyn indigon jolla saa sinistä väriä lankoihin.

Indigon ostin valmiina jauheena, mutta itse värjääminen on lykkääntynyt jo vuodella koska värin aikaansaamiseksi tulee tehdä ns. kyyppivärjäys missä veden pH:ta kontrolloidaan tarkasti sekä vedestä poistetaan kemikaaleilla happi. Kokeilimme morsinkovärjäystä koulussa pienimuotoisesti, ja otimme langoista tarkat grammapainot, veden desilitramitat ja automaattiset pH-mittarit käyttöön. Koko kyyppivärjäysprosessi tuntui kovin hankalalta sillä kurssilla tehtiin asiat erittäin huolellisesti ja ohjeen mukaan.

Taisin säikähtää turhaan kyyppivärin teknisyyttä, sillä ihan hyvinhän se meni ns. perstuntumaltakin.


Tarvikkeina oli 25 metrin jatkojohto, keittolevy, ämpäri, pari kepukkaa, paistimittari, Nalle-lankaa, indigojauhetta, ilmatiiviis purkki, ruokasoodaa pH:ta varten ja natriumditioniittia hapenpoistoon.

Ensin tein pienen värisekoituksen. Vain pari desiä vettä.


Lusikallinen natriumidioottia... eikun siis natriumditioniittia (Nitor-värinpoistojauhetta) poistamaan vedestä happea, reilu ripaus ruokasoodaa pH:ta säätämään ja noin lusikallinen indigojauhetta lisättiin parin desin perusliemeen. Suljin koko roskan peltipurkkiin 55-asteiseen vesihauteeseen kypsymään n. puoleksi tunniksi. Pidin lämpötilaa tarkasti 50-55 asteen välissä sillä jonkin ohjeen mukaan indigon väriaineet alkavat hajota kuumemmassa. Tosin ulkona talvehtinut lämpömittarini on kaikkea muuta kuin tarkka.

Vesihaude käy

Näin kaadetaan vettä kuvauksellisesti!
 Lämmitin noin 4 litraa vettä samaiseen 55 asteeseen ja heitin sekaan vähän lisää natriumidioottia sekä ruokasoodaa, molempia semmoinen roima ripaus. Avasin indigoliemipurkin ja kaadoin liemen varovasti ämpäriin.

Myrkyt pataan!
...ja liemi perään.
Tässä vaiheessa pinnalle ilmestyi öljymäinen kalvo. Kalvo muodostuu liukenemattomasta indigojauheesta ja se on hyvä imeyttää johonkin joutilaaseen lankakerään tai kankaaseen (pinnalle jäänyt aine värjää epätasaisesti eikä väri aina pysy).

Indigokalvoa veden pinnassa

Sitten itse asiaan, eli dippaamaan!

Dip! Ja nosto!
Kostea lankavyyhti lasketaan huolellisesti ämpäriin siten, että liemi hapettuu mahdollisimman vähän. Lanka näyttää hailakan kellertävän vihreältä, mutta niin sen pitääkin. Lankaa pidin liemessä sellaiset viisi, kymmenen minuuttia kerrallaan ja sitten *hop* alkaa taikuus!

Dip! Ja hop!
Vyyhdin saadessa ilmaa alkaa tapahtua: vihertävä väri muuttuu hapen vaikutuksesta kirkkaan siniseksi!


Tehostin efektiä vielä pariin otteeseen, ilmaamalla vyyhtejä muutaman minuutin ja sitten kastamalla ne takaisin väriliemeen. Sininen muuttui joka dippauksella tummemmaksi ja tummemmaksi.

Vasemmalla kolme dippausta, oikealla yksi ja puoli.

Ja sitten vaan dipataan niin kauan kuin liemi antaa väriä. Kun värjäämättömät vyyhtini loppuivat kesken aloin dippailla aikaisempia värivyyhtejäni liukuvärien toivossa:


Dip dop!
Oranssi lanka on perua suopursun jälkiväriliemestä johon on lisätty pariin kertaan keitetyt  krapinjuuret antamaan sävyä. Oranssi lanka muuttui sinivihertäväksi kolmella dippauksella.

Kipene eestä, Kipene takaa...
Pesin langat huolellisesti miedossa mäntysuopaliemessä ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Viimeisen huuhtelun suoritin laiturilla! Eikä sit pudoteta vyyhtejä tai kameraa järveen!




Lopputuloksena melkoinen herkkupaletti. Vasemmalta oikealle

1. Itsekehrätty rusehtava lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
2. Nalle-lanka, kaksi ja puoli dippausta indigoon. Ei puretusta
3. Nalle-lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
4. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri + indigo, alunapuretus
5. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri, alunapuretus
6. Nalle-lanka, tuore suopursu, alunapuretus

Kuvaa koristaa pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) joka ei liity värjäykseen, mutta oli nätti.