keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Korujen kertomaa II

Itse tekemieni korujen lisäksi korulippaastani löytyy myös lahjoina saatuja arvokkaita aarteita.


Kalevala Korun hopeinen Kuukiven koru on lahja äidiltäni. En enää muista oliko tämä rippilahja vai jonkin muun merkkipäivän kunniaksi, mutta sain itse valita haluamani korun ja halusin ehdottomasti tämän. Minulla on myös saman sarjan korvakorut, mutta ne ovat melko raskaat ja siksi aika vähäisellä käytöllä.

Shamaanisoljen sain lahjana ystävättäreltäni. Se jotenkin vain puhuttelee, ja on ainoa rintasolki jota olen aktiivisesti käyttänytkin. Jostain syystä koen rintasoljet enemmänkin "aikuisten" naisten koruiksi eikä niitä tule sitten käytettyä sen takia.

Pieni meripihkasormus taas on ensimmäinen kihlasormukseni. Kävi nimittäin niin, että eräänä karkauspäivänä soittelin piruuttani kaikki miespuoliset kaverini läpi kosima-aikeissa. Ajattelin että nytpä meikälikka kerää oikein kunnollisen kasan hamekankaita. Ei siinä ihan niin käynyt, vaan yht'äkkiä huomasin olevani kihloissa kolmen nuoren miehen kanssa kun pirut suostuivatkin kosintaani! Jotenkin onnistuin luikertelemaan näistä uhkaavista avioaikeista irti, mutta yksi erityisen lystikäs ystäväni hankki minulle tuon pienen latvialaisen meripihkasormuksen ja pujotti sen nimettömääni. No eihän se pentele enää suostunut lähtemään irti, joten siinä sitä sitten oltiin pakkokihloissa. Taisi mennä pari viikkoa ennen kuin sain sormuksen irti sormestani, sillä se istui sormessani kuin kirottu. Englanniksi sanoisin että "Cursed Ring of Wedlock".




Jälleen kerran, Kalevala Korun kauniita ja symbolisia koruja. Karhuriipus ja siihen sopivat korvakorut olen saanut ylioppilaslahjana kummipoikani perheeltä. Lahja on arvokas ja arvostettu, ja sopii erittäin kauniisti kaulalleni.

Maarian löytöihin perustuvan pienen 1000-luvun linturiipuksen sain äidiltäni lohdutuksena kun olin hukannut yhden pienistä lempikoruistani. Kaulassani ollut pieni pronssinen linturiipus katosi kun korun lukko petti. Koru oli ollut minulla jo lapsesta asti ja sillä oli jonkin verran tunnearvoa. Sen tilalle sain Kalevala Korun lintusen, ja tätä en aio enää hukata.



 Pieni, viisisenttinen mokume-solki oli lahja ystävältäni Vilppolan Markulta. Tämä on ihan saakutin hieno ja arvokas koru jonka malli kertoman mukaan perustuu rautakautisiin löytöihin. En ole vielä edes ehtinyt koekäyttää tätä mutta tykkään kovasti. Kiitos!


Vielä löytyy muutama sormus. Kihlasormuksemme vuodelta 2011. Saimme kihlauduttuamme sormukset vanhemmiltani, joten näissä on valtava tunnearvo. Oma sormukseni on ollut äidilläni vihksiormuksena, mutta jäänyt vähälle käytölle kun sitä kiertävä punos oli katkennut työn touhuissa. Sormus korjattiin ja pienennettiin minulle sopivaksi. Isäni vanha kihlasormus oli pahemmalle puoliskolleni sopivan oloinen sellaisenaan, se lähinnä suurennettiin sopivaksi ja puhdistettiin. Valitsin omaksi sormuksekseni tuon ohuen vihkisormuksen vaikka kihlasormukset olisivat olleet yhteensopivia. Äitini kihlasormus oli vain niin hurjan paksu pienessä kädessäni, joten päädyin tähän sirompaan ratkaisuun.

Puoliskoni isoäiti olisi kyllä tarjonnut omia sormuksiaan kihlausta varten, mutten mitenkään raaskinut huolia suvun arvokkaita sormuksia itselleni, kun puolisolla on kaksi naimatonta sisarta ja serkkutyttöjäkin. Suvun sormukset kuuluvat suvun tyttärille, eivät miniöille. Minulla ei ole siskoja joten kilpailua oman perheeni sukukoruista ei pahemmin ollut.

 Vihkisormusta odotellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti