maanantai 28. toukokuuta 2012

Näyttötutkintotyö II: Mini-muinainen

Olen tässä kevään mittaan koostanut näyttötutkintoon kaikkea tosi hauskaa pientä ja yksityiskohtaista kamaa, kuten tämän 1:12 mittakaavaan tehdyn miniatyyrilaatikon. Idean varastin röyhkeästi Nanan blogista.

Huone ylhäältä kuvattuna
Mini-muinainen tekee kaikkea sitä mitä isompikin esikuvansa: kehrää, karstaa, kertaa, kutoo ja ompelee. Hän myös kuivattaa, kaapii sekä parkitsee ja pehmittää nahkoja, valmistaa kenkiä, punoo lautanauhoja, soittaa kanteletta. Kaikki tarvikkeet ovat esikuviensa kaltaisia pienoismalleja. Nämä on helppo pakata pieneen tilaan ja ottaa malliksi jos josku satun rakentamaan oman nahka- tai kangastyöpajaa.

Pienet karstat
Karstat, värttinä ja lanka-arkku
Modernit karstat ovat puuta ja tarranauhaa, villavasu tuohta, värttinä on tehty napista ja cocktail-tikusta. Arkku on ohutta jämämahonkia. Lanka-arkun langat ovat värjätty suopursulla, lupiinilla, koivulla, kiventieralla sekä veriseitikillä. Ja arkussa on tietty oikeaoppiset viikinkiarkun liitokset, joskaan en viitsinyt alkaa tapittaa liitoksia vaan käytin ronskisti liimaa.

Pystykangaspuut
Rakensin toimivat pystykangaspuut sekä niiden välineistön, miekan ja sukkulan. Painoina kiviä ja niisilankana ompelulankaa. Kude ja loimi ovat itse kehrättyä villalankaa. Yritin tehdä loimen ohuesta ompelulangasta mutta se oli täysin mahdotonta. Kangaspuiden toimintaperiaate on aivan oikea  aloitusvarpaan tehtyjä kiinnitysreikiä myöten, mutta käytännön syistä ylätukki on liimattu kiinteäksi. Näihin loimiin voi oikeasti kutoa pienen palttinsidoksisen villakankaan. 

Sukkula ja lankamiekka


Kuivaustelineessä
 Kas näin nahka kuivuu, ja nahka kuivuu näin. Telineeseen viritin palasen valkohäntäpeuran jalkanahkaa. Olisi mennyt muuten roskiin se palanen. Siitä voi vielä joskus tehdä pienen noitarummun.


Tässä puolestaan täysin toimiva nahanparkitusteline, "räkki", sekä pronssivalettu kaarevateräinen kaapimarauta jolla nahkaa pehmitetään kaapimalla parkituksen jälkeen. Telineessä pehmitettävänä metsähiirentalja. 

Eväspöytä
Mini-muinaisen eväspöydästä löytyy kaikkea tarpeellista: kananmunia käytetään nahan parkituksessa. Samoin pöydällä on pieni sininen öljypullo parkkiaineille (oliiviöljylle). Sipulinkuoriliemellä pystyy värjäämään nahkoja ja lankoja. Leipä puolestaan pitää tekijän voimissaan, samoin kuin harvinaisempi liharuoka (huomatkaa luut ja rikkonaiset munankuoret jätelautasella). Pieni voiveitsi on hakattu messinkinaulasta, lusikka koverrettu Dremelillä. Sininen ja valkoinen kulho sekä öljypullo ovat lasitettua keramiikkaa ja munavasu on veistelty jäätelötikun palasista.

Suutariksi ryhtyi myös hän!
Tässä tehdään ompeleettomia nahkakenkiä, "kurpposia". Työvälineinä rautalankasakset sekä naskali. Kengännauhana kerrattua pellavalankaa

Mini-muinaisen soittoniekan kotiasu on ommeltu pellavasta. Vyönä on ohuesta ompelulangasta punottu lautanauha. Kantele puuta, kanteleen kiinnikkeet rautalankaa sekä kielet kuparilankaa. Valitettavasti kantele ei soi, mutta ihan kaikkea ei voi saada!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Suutariksi ryhtyi hän

Tein itselleni muinaiskengät, ja vielä sellaiset mitä ei tarvitse erikseen ommella. Testasin näitä viikonloppuna Rikalanmäen muinaismarkkinoilla ihanassa auringonpaisteessa. Auttelin samalla kavereiden kojuilla ja nautin hyvästä seurasta.

Kurpposet aidossa muinaismaisemassa
Nämä ovat yllättävän mukavat jalassa. Kantapään kiinnityskohta hieman hiertää mutta ensikäytössä olevilta kengiltä ei voine muuta odottaakaan. Miinuksena mainittakoon että kurpposet keräävät hienoa hiekkaa ja pölyä sisäänsä. Lisäksi sora- ja asfalttipinnat syövät kengänpohjaa aika tavalla, joten voi olla että tarvitsen uudet kengät tai paksummat pohjanahat jo ensi vuodeksi, myös patiinit olisivat kestävämpi vaihtoehto.

 Kengät on leikattu pari milliä paksusta teollisesti parkitusta nahasta ja värjätty Narvi-nahkaväreillä (sävynä "Tan"). Kokeneemmat tahot kertovat, että näitä kuuluisi oikeastaan käyttää huovutettujen sisätohveleiden kanssa, mutta koeajo meni nyt näin pelkiltään.

Ohje löytyi kokonaisuudessaan Instructables-sivustolta. Heille iso kiitos siitä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Näyttötutkintotyö: Smokey the Bear

Se alkuvuodesta tehty buckskin aiheutti päänvaivaa, koska minulla oli vain yksi pieni nahka ja siitä piti tehdä jotain hienoa. Useat muut luokkatoverit ovat tehneet kokonaisia vaateparsia: housuja, liivejä, hameita, takkeja jne. Eihän yhdestä nahanrääpäleestä mitään käyttökelpoista saa, mutta ehkä siitä saisi jotain Eeppistä. Ja siitä se ajatus sitten lähti:

Aluksi tarvitaan kaavittu, parkittu, pehmitetty ja savustettu nahka.

Ruskeaksi savustunut nahka joko pestään ja pehmitetään toistamiseen tai tuuletetaan savunhajun poistamiseksi. Sen jälkeen nahan uskaltaa viedä sisätiloihin ilman että perhe alkaa napista pahasta hajusta.

Suunnittelin itse perinteisen kyttyräselkäisen ja pitkäkätisen nallekarhun kaavat ja tein pari kolme kokeiluversiota erilaisista kankaista. Uskaltaudin leikkaamaan ainokaisen buckskin-nahkani vasta kun olin täysin tyytyväinen lopputulokseen. Nallekarhun teossa minua avusti neuvoillaan (ja materiaalivarastoillaan)  koulun vararehtori ja kokenut nallentekijä Inna Ahlqvist.

Kaavat piirrettyinä nahalle
Leikattu. Yritin saada samanvärisiä paloja


Ompelun suoritin ei-niin-perinteikkäällä menetelmällä, eli ompelukoneella. Ranteeni tykkäävät huonoa käsinompelusta joten tämä vaikutti kaikkein järkevimmältä ratkaisulta. Ompelulankana käytin ohutta mutta kestävää pellavalankaa (äidiltä perittyä virkkauslankaa). Ompelu oli haastavampaa kuin odotin, mutta hiljaa hyvä tuli. Koska lanka ei ollut kerrattua ja vahattua se tuppasi välillä katkeilemaan. Jouduin säätämään koneen asetuksia useaan otteeseen jopa kesken ompelun. Kokeilunallekarhujen ompelussa meni noin tunti per nalle, tämän nahkanallen ompeluun vierähti kaikkinensa yli kolme tuntia mutta lopputulos on yllättävän siisti ja tasainen ongelmista huolimatta.

Sauman "kevennys"

Raajojen kääntäminen toisin päin

Seuraava vaihe oli valmiiden palasten kääntäminen oikein päin. Halusin, että nahan ruskea puoli tulee ulospäin, sillä mielestäni nallekarhun kuuluu olla ruskea. Kääntämisen helpottamiseksi leikkasin kaareviin kohtiin lovet jotta jähmeä nahkasauma ei jäisi "pussittamaan" kääntämisen jälkeen.

Kääntövälineet. Tai taikasauvat, miten vaan.


Olin suunnitellut nallekarhun tekoa jo kuukausia, joten kevään mittaan ennätin valmistaa monia tarvikkeita nallekarhujen tekemistä varten. Olin ajatellut tilata sepältä kääntöpihdit, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Sen sijaan suunnittelemani alkeelliset kääntö- ja täyttötikut ovat olleet korvaamaton apu projektissa.

Kuono

Kynnet!

Lisäksi kevään viimeisin pronssivalu ehti valmistua juuri sopivasti, ja sain nallekarhulleni sekä pronssisen kuonon että kynnet! Kynsien ja kuonon asettamista varten jätin ommellessa muutamia raajojen ja pään kohtia ompelematta jotta saisin pujoteltua pronssiosat paikoilleen. Näin vältyin turhalta nahan rei'ittämiseltä tai ompeleiden purkamiselta.

Karhun raajojen kiinnitysmekanismi on perinteinen: pahvilevyjä, prikkoja ja metallitappi. Nekin voisi tehdä esim. vahvasta nahasta, ohuesta vanerista, puukuitulevystä tms. En kuitenkaan halunnut "keksiä pyörää uudestaan", sillä raajaosat löytyivät kaapistani valmiina ostotavarana.

Perinnekarhut täytetään yleensä puulastuilla/purulla todella tiiviiksi, niiden kovuutta voisi verrata esim. pesäpalloon. Tämä siksi, että aikaa myöten täyte antaa periksi ja nallen ryhti romahtaa. Arvelin, että joustava ja hentoinen buckskin ei kestäisi moista venytystä joten päädyin erilaiseen ratkaisuun ja täytin nallekarhuni villalla. Minulle on jäänyt erinäisistä projekteista huovutettuja ylijäämäpalasia joiden kokoonpainuminen ei tulisi ajan kanssa olemaan mitenkään suuri ongelma kuten esim. perusvanun kanssa. Täytin raajat villalla, asetin raajamekanismit paikoilleen ja tikkasin raajat käsin umpeen. Kiinnitin raajat vartalo-osaan ja täytin vartalon sekä villalla että mörinämekanismilla. 

Niittaaminen vaiheessa. Taustalevyyn on liimattu paperikaava.

Nallen kuono niitattiin suoraan päähän kiinni. Asettelin kuonon kohdilleen ja naputtelin pallopäävasaralla kiinnitystapin taustalevyn yli I-mallisesta T-malliseksi. Näin kuono lukittautui pysyvästi paikoilleen.

Silmät tein viime syksynä teurastatetun sonnin sääriluusta

Lopuksi kiinnitin nallen pään vartaloon ompelemalla. Yleensähän päät kiinnitetään myös mekanismilla, mutta halusin nallelleni kiinteän, eteenpäin tuijottavan katseen ja sellaisen myös sain.

Nallen nimeksi tuli Smokey, ja se on hienoin nallekarhu koko maailmassa!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Markkinakausi avattu: Kirsikankukkacon Turussa!

Nyt on sitten kesän kiertue virallisesti avattu. Nappasin ystäväni mr. Metsätähden mukaan ja lähdimme valloittamaan Kirsikankukkacon IV:tä nimikkeellä Käsityövelmu & Kätyri!

Tuotevalikoima oli melkoisen kirjava, aina mutanttipehmoista villeihin viiksiin: 

Pupujalkaiset laiduntavat

Perinnenalleraukka!
 
Torsopupuja ja kissinkäisiä!
Kaikkihan haluavat oman hirviön eriparisilmillä

Jotain muinaistakin

Joku möi kuivajäätelöä! Voitteko uskoa. Kuivajäätelöä!

"Luottaisitko näihin myyjiin?"
Kiittelen kanssamyyjiä hyvästä seurasta ja toivotan kaikille pehmojen hankkijoille onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kauneuden äärellä

Oli taas hieman inspiraatiota ja pari tuntia luppoaikaa. Käväisin tonkimassa puuosaston roskiksista kalikoita ja sahailin harjoitustyönä pari pientä kampaa. Sitten alkoi tehdä mieli peiliä, joten tein semmoisenkin.

Kampa ja peili. Voisikohan nämä jotenkin yhdistää?
Kampa on yksinkertaisesti vain sahattu ja hiottu (vinoon! Onpahan tätäkin hyvä harjoitella). Peilin puiseen kehikkoon on koverrettu kuparinpalalle sopiva syvennys. Puu on käsitelty samalla lakkapetsillä kuin viikinkiarkkuni ja sen kädensijassa on reikä ripustusnyöriä varten. Mittaan sahattu kuparilevy on lakattu hapettumisen ehkäisemiseksi ja kiinnitetty aihioon modernisti epoksilla. Ennen muinoin olisi kiinnittämiseen voitu käyttää esimerkiksi jotain pikiseosta tai tököttiä (koivutervaa). Muinaisia sormenjälkien ehkäisymenetelmiä en valitettavasti tunne. Jos olisin halunnut hienostella olisin voinut hopeoida kuparilevyn. Ehkä sitten ensi kerralla.

Tein peilin itselleni enemmänkin koristeeksi/lavasteeksi, torjumaan "pahaa silmää", mutta minua ilahduttaa aivan suunnattomasti kun peili toimii ihan oikeasti, joskin hieman sumeasti.

Moderni "kuva peilin kautta" poseeraus
Nyt minä voin ruveta turhamaiseksi keskiaikaprinsessaksi. Tulin nimittäin sahanneeksi itselleni pikkukruunun samalla kun sahasin peiliä...
Ilmeellä!

Sopii vaikka arkitiaraksi!


Vaihteeksi valmiita

Tehdäänpäs taas pikakatsaus nahkatöihin näin kaiken kiireen lomassa.

Kirjoitin itselleni parin sivun mittaisen rästiluettelon ja olen tehnyt näitä rästejä tukka putkella viimeiset pari viikkoa (sen lisäksi että olen valmistautunut kaikenlaisiin markkinoihin). Yksi rästeistä oli nahkaleili joka lopultakin on saatettu valmiiksi asti!

Kun tuo hiekkatäytteinen leili oli kuivunut aikansa se tyhjennettiin hiekasta ja huuhtaistiin puhtaaksi. Tarkoitus on ettei leiliin jäisi kovinkaan paljoa hiekanmuruja hampaita hiertämään. Märän, muotoillun leilin annettiin kuivua vielä ainakin vuorokauden ajan ennen seuraavaa vaihetta: friteerausta!

Friteerauskeitto käynnissä. Tikuilla pidellään leiliä pinnan alla
Leili dipattiin sulaan mehiläisvahaan opetushenkilöstön johdolla. Vaha ei saa olla liian kuumaa, koska silloin leilistä tulee erittäin hauras. Liian viileä vaha ymmärtääkseni jättää leilin liian veltoksi. Tarkempaa lämpötilaa on vaikea arvioida, mutta opetushenkilö totesi että paras lämpö oli saavutettu kun levy oli käännetty kutoselta neloselle ja annettu jäähtyä n. 10 min. Tavoitteena oli saada jämäkkä ja vedenpitävä juoma-astia. Dippaaminen on vähintään kolmen henkilön homma. Koko leili täytyy saada upotettua vahaan, mutta ei ihan pohjaan saakka ettei lieden kuumuus tee tuhojaan. Myös ajastus on tärkeää, liian kypsä leili muuttuu hauraaksi. Kaksi dippaa, yksi ottaa aikaa (ja valokuvia). Minuutti ja kymmenen sekuntia.

Kaato! Poppaa!
Tulikuuma leili nostetaan vahasta ja kaadetaan tyhjäksi.  Leilin annetaan jäähtyä pieni tovi, n. 15 min, ja testataan vedenpitävyys. Mikäli leili vuotaa (kuten oma leilini) voi vuotokohtia korjailla ihan vaan kaatamalla leilin sisälle kuumaa mehiläisvahaa tilkkeeksi. Tämän sisäpuolen käsittelyn voi toistaa niin monesti kuin on tarvis, friteeraamisen toistamisesta en olisi niin varma, tietäjät tietää siitä enemmän.Valmis leili muuttui friteerauksessa tummanruskeaksi ja melkoisen kovapintaiseksi. Mehiläisvaha jätti leilin pintaan vielä kauniin kiillonkin.

Valmis leili ja tulppa; vielä kantohihnaa vailla
Tästä tuli oikein hieno ja tumman värinen, melkein kuin Asterixilla (paitsi että Asterixin leili on vihreä). Tulppa on veistelty jämäpuunpalasesta ja päällystetty vahatulla pellavalangalla. Periaatteessa tiivis korkki, mutta en menisi kippaamaan tätä ylösalaisin ettei sima karkaa!


Lisäksi alkuvuodesta valmistettu raakanahka on saanut uuden elämän pikkurumpuna!

Tuo ei sitten ole tulitikku vaan rumpukapula!
Pikkurumpu soi kuin painajaisteni kehärumpu ala-asteen liikuntatunneilla. Kiitti vaan niistäkin muistoista, liikanmaikka!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Markkinaelämää ja kevätkiireitä

Asia 1.
Tänä talvena on tullut kierrettyä markkinoita Muinaistaitoyhdistys Ukonvakka ry:n mukana. Olimme tänä keväänä näytteilleasettajina sekä Turun taide- ja antiikkimessuilla että Naisday-messuilla. Jälkimmäisillä messuilla viihdettä tarjosi viereisellä lavalla esiintynyt Scandinavian Hunks -tanssiryhmä :).

Hitosti kaikkea ihanaa!

Itse tehdyt koivukammat ja Nanan nauhoja
Tällä porukalla on kivaa esiintyä ja tehdä työnäytöksiä kojulla. On aina mahtavaa nähdä miten monta taitavaa tekijää meistä muinaisteknikoista ja muista artesaaneista löytyy ja vielä mahtavampaa on nähdä miten asiakkaat ilahtuvat kun kojulta löytyy juuri "se jokin" mitä on etsitty vaikka kuinka pitkään.

Tulevana vuonna allekirjoittaneen voi kohdata mm.

- Kirsikankukkaconissa 19.- 20.5. Turussa
- Muinaisaikaan -tapahtumassa 16.-17.6 Euran Härkänummella
- Turun keskiaikamarkkinoiden työnäytösalueella 28.6.-1.7.  
- Rosalan viikinkipäivillä 21.-22.7.
- Ropeconissa 27.-29.7. (näillä näkymin tanssityöpajan vetäjänä)

Asia 2. 
Blogi on ollut vähän vaisumpi sillä nyt on todella kiireinen kausi meneillään. Valmistelen samanaikaisesti sekä kesän myyntituotteita sekä näyttötutkintotöitä ja kirjallista osiota. Lisäksi höyrähdin taas uusimaan vaatevarastoani itse ompelemalla joten kädet ovat täynnä hommia aamusta yömyöhään. Tulossa mm. viikinkimallista olkainmekkoa, Grönlantilaista Herjolfsnes-löytöjä mukaileva villamekko sekä uusi yritys viimesyksyisestä empiremekkokatastrofista, tällä kertaa itse tehdyillä kaavoilla! Ja paljon pehmoleluja. Minä pidän pehmoleluista ihan kamalan paljon! Luvassa vanhoja tuttuja kolmijalkapupuja sekä ihan uusia leluja, kuten kissinkäisiä ja pupujalkaisia!

Kolmijalkainen kaniparka. Myytävänä Kirsikankukkaconissa.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kirgiisimatto, osa 3

Mattoa pukkaa (ja valkovuokkoja)

Tolkuton työ mutta nyt se on (melkein) tehty. En millään ehdi tehdä kesälomaan mennessä niitä viimeistelynauhoja reunoihin mutta matto on nyt jo täysin käyttökelpoinen. Tämä oli todella isotöinen projekti sillä koko matto on kauttaaltaan tikattu. Itse tikkauksessa meni pari kuukautta, tikkasin mattoa likipitäen joka ilta noin tunnin verran kerrallaan. Tikkausta ei tahdo näistä valokuvista oikein nähdä, mutta tikkaus on tehty geometriseksi kuvioksi varsinaisen kuvion tueksi.

Valmiin maton reunoja oli pakko siistiä saksilla vaikka tällaista mattoa tehdessä olisi tarkoitus saada niin tarkkaan huovutettuja paloja ettei palaakaan jäisi yli. En vielä ollut tarpeeksi taitava, mutta hukkapalat olivat onneksi aika pikkuisia ja reunojen siistiminen oli pelkkää trimmailua. 

Tikkausta lähempää
Maton kokonaismitta on 90 cm x 180 cm. Paksu ja pehmeä kuin mikä. Nyt sopii markkinakauden alkaa, makuualusta on jo valmiina!