perjantai 6. tammikuuta 2012

Koulua odotellen

Kas tässä välipäivien postaus kaikesta mielenkiintoisesta mistä olen unohtanut aiemmin kertoa.

Hiekkavalu:
Yritin saada aikaan vaikka mitä hienoa hiekkavalulla. Tarkoitus on mallintaa valmis kappale painamalla se kaksiosaiseen muottiin (öljyhiekkaseokseen) ja valamalla hiekkaan jäävään painaumaan pronssia. Valitsemani mallit eivät valitettavasti olleet parhaita mahdollisia.

Legorivistö. Tähän pitäisi vielä kovertaa kaato- ja kaasukanavat

Se melkein onnistuu!
Legot toistuivat kunnolla vain ulkopinnaltaan. Hiekkavalussa olennaista on se, että muotti on päästävä ja vaikka Lego on periaatteessa päästävä muoto (ei ulokkeita jotka voisivat estää irroittamisen hiekkamuotista) ei se käytännössä ollut lainkaan päästävä. Useamman yrityksen jälkeen päätin luovuttaa hiekkavalulegojen tekemisen ja siirtyä parempaan ideaan.


Pahemmalta puoliskoltani lahjaksi saatu messinkinen jugend-kautta edustava teesiivilä alkaa olla hieman huonossa kunnossa joten ajattelin replikoida sen pronssista. Valitettavasti kappale oli aivan liian ohut jotta se olisi toistunut kunnolla hiekkaan. Kyseessä on pakottamalla messinkilevystä tehty kappale jonka kopioiminen epätarkalla hiekkamallilla ei ottanut mitenkään sujuakseen.

Johtopäätös: hiekkavalu sopii karkeisiin muotoihin kaikkein parhaiten. Hienommat yksityiskohdat kannattanee tehdä läskin avulla (kuten BersErkki) tai kaivertaa suoraan vahamuotista alipainevaluun. Jälkeenpäin jäin miettimään olisiko hiekkavalulla saanut toistettua kuperapintaisen pronssipeilin muodon jota olisi sitten voinut hioa kiiltävän kirkkaaksi. Täytyy kokeilla kevväämmällä.


Pronssivaluja

 

Suurin osa syksyllä tehdyistä pronssivaluista. Tässä ovat kaikki jotka ovat selvinneet kotiin asti eli kaikki ehjät valut.

- Vyönsolki ja kasviparkitusta nahasta itse värjätty ja kiinni niitattu nahkavyö
- Oksista tehdyt rannerenkaat
- Pronssioksat (keskeneräinen kaulakorusarja)
- Muinaissoljen aihio, päätynyt sittemmin joulukoristeeksi koska oli liian raskas korukäyttöön ja näytti piparkakulta
- BersErkki
- Aku Ankan hattu -riipus
- Kulkunen (1 kpl)
- Kampa
- Torin vasara, tyylitelty versio
- Paskavalu

Vielä yksi kuva paskavalusta. Suhteellisen modernin näköinen epäonnistuma.
Taottuja

No näitä ei paljoa ole. Takominen ei ehkä ollut se minun juttuni eikä sitä kurssia kestänytkään kuin pari viikkoa. Tarkoitus oli oppia ihan perusteet kuuman metallin käsittelystä jotta jatkossa voisi suunnitella tuotteiden valmistusprosessin tehokkaammin. Huonojen ranteideni takia keskityin käsittelemään ohuinta löytämääni rautatankoa siinä missä isommat kaverit paukuttivat itselleen tulusrautoja ja puukonteriä. Lisäksi opetushenkilöstö oli fiksua ja tarjosi käyttööni omia puolen kilon vasaroitaan koulun puolentoista kilon vasaroiden sijaan. Helpotti tekemistä huomattavan paljon, siitä iso kiitos!

Kokeiluja koruiksi
Panttasin korujen blogiesittelyä näin pitkään koska tein näitä jokusen kappaleen joululahjoiksi. Näyttötutkinnoissa kiiteltiin etenkin nuottiavaimen mallia ja lohdutettiin, että ei se vasaran koko hyvää seppää tee...
Loput työnäytteet
No tuli sitä raudan vääntelyä testattua. Aitan hakanen, lusikanpää (opettaja takoi lusikan pesän näytteeksi, nappasin mallikappaleesta itselleni kahvimitan ja viimeistelin kahvan), yksi ruma koukku sekä naulakko. Ei huonoja, mutta parempiakin voisi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti